sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Porkkanaa ja kookosta

Marraskuun pimeydessä porkkana tuo pirteyttä ja valoa - näin haluan ainakin uskoa. Siksi (luomu)porkkanaa löytyykin jokaisesrta ruuasta, jota Hertan keittiössä tänään laitettiin.

Pääruokana oli mukaelma Intialaisesta kukkakaalikeitosta, jonka ohje löytyy maanmainiosta Tuija Ruuskan Kasviskeittiö-kirjasta. Sitä kirjaa on muuten taas myynnissä, siitä on otettu uusi painos. Hyvä juttu, sillä kirjassa on oikeasti tosi hyviä kasvisreseptejä.

Tässä keiton ohje kirjasta - me muuteltiin ohjetta vähän, mm. lisäämällä sitä porkkanaa ja soijapaloja.

Intialainen kookoskeitto

1 sipuli
4 perunaa
1 pieni kukkakaali
2-3 rkl öljyä
½ tuoretta chilinpalkoa pilkottuna
1 tl kurkumaa
2 rkl raastettua inkivääriä
2 tl kokonaista juustokuminaa (tai jauhettua)
1 rkl jauhettua korianteria
1 l vettä
3 dl kookosmaitoa
(2 dl keitettyjä kikherneitä)
3 rkl sitruunamehua
ripaus mustapippuria
1-2 tl suolaa
½ dl tuoretta korianteria pilkottuna

Pilko sipuli, perunat ja irrota kukkakaalin kukinnot. Hauduta sipulia, inkivääriä ja chiliä pari minuuttia öljyssä. Lisää kurkuma, juustokumina ja korianteri. Hauduta muutama minuutti ja lisää perunat (ja kikherneet) ja vesi. Keitä hiljaisella tulella, kunnes perunat ovat pehmeitä. Lisää kookosmaito ja kukkakaali. Keitä vielä 5 minuuttia. Lisää sitruunamehu, suola, pippuri ja tuore korianteri.

Keiton kyytipojaksi tein sämpylöitä. Perussämpyläohjetta en viitsi tänne kirjoittaa, kun sen kaikki osaavat tehdä. Porkkanaa lisään taikinaan aina, se tekee sämpylöistä jotenkin mehukkaampia. Käytin kaikkia jauhoja mitä kaapista löytyi.

Ja sämpylän päälle teimme (asuintoveri on meillä se pääkokki, myönnettäköön) vielä porkkana-mantelilevitteen, jonka löysin Kurpitsamoska-blogista. Siihen blogiin resepti oli päätynyt Tofu for two -blogista. Hyvää tuli!



Porkkana-mantelilevite

100 g kuorittuja manteleita
1 iso porkkana
1 valkosipulinkynsi
3-4 rkl maustamatonta (soija)jogurttia
1 salvianlehti
½ tl suolaa

Paahda manteleita, kunnes ne saavat vähän väriä. Paloittele porkkana ja valkosipuli. Keitä pienessä kattilassa, kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Vettä tarvitsee olla vain sen verranm, että porkkanat juuri peittyvät. Kun porkkanat ovat pehmeitä, valuta vesi pois. Sekoita kaikki aineet tehosekoittimella.

Ja nyt äkkiä neule käteen ja television ääreen. Muodin huipulle on jo menossa!

2 kommenttia:

  1. herkkukeitolta kuulostaa tämäkin ja uusille levittelle onkin tilausta! lukijalta rapakon takaa terveisiä, että ei kaikki osaa tehä sämpylöitä noin vaan;)

    VastaaPoista
  2. hihii, nyt mä vasta huomasin tyypin, joka yrittää kiipiä levitekippoon!

    VastaaPoista