torstai 22. tammikuuta 2009

Suklaaruudut eli mokkapalat

No niin, eikös nyt ole jo korkea aika unohtaa kaikki terveelliseen elämään liittyneet uudenvuodenlupaukset? Tähän tulokseen tulin kun rupesin iltapuhteeksi suklaakaakkua väsäämään. Tosin tätä herkkua en jää itse ihan kokonaan maistelemaan; se jää lohdutukseksi asuintoverille, jonka kohtalona on jatkaa remonttiurakkaa sillä aikaa kun itse kirmaan viikonlopuksi maaseudun rauhaan.

Ohje on jälleen Chocochili-blogista. Tein kaiken ohjeen mukaan, ainoastaan soijamaidon sijaan laitoin taikinaan nesteeksi kahvia saadakseni mausta mokkaisemman. Hyvin toimii ja koostumuksesta tuli oikein muheva.

Suklaaruudut

150 g margariinia
3 dl sokeria
0,5 dl maustamatonta soijajogurttia
1 tl vanilja-aromia
5 dl vehnäjauhoja
100 g tummaa suklaata raastettuna
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl soodaa
3 rkl kaakaojauhetta (makeuttamatonta)
2,5 dl soijamaitoa tai kahvia

Kuorrute:

50 g margariinia
5 rkl vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria

Vaahdota ensin margariini ja sokeri ja vatkaa vielä joukkoon soijajogurtti ja vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne margariinivaahtoon muutamassa erässä vuorotellen soijamaidon kanssa.

Levitä taikina uunivuokaan ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

Levitä kuorrute kakun päälle ja ripottele pinnalle esim. hasselpähkinärouhetta.

Kuvassa esittää tällä kertaa pääosaa Arabian vanha kahvikuppi, jonka ostin muutama viikko sitten antiikkikaupasta. Tämä on ensimmäiseni, mutta haluaisin näitä paljon lisää! Eri värisiä ja eri kuvioilla - semmoinen hieno kokoelma, josta kelpaisi sitten pullakahveja tarjoilla. Notta jos tulee kirppiksillä kohtuuhintaan (kympin hujakoilla) vastaan, vinkatkaa meikkistä!

5 kommenttia:

  1. Nyt ei varmastikaan asuintoverilla ole niin paha mieli, vaikka lähdetkin viikonlopuksi pois.

    Tuo asuintoveri-sana on nähtävästi vakiintunut poikaystävän synonyymiksi tässä blogissa, hih. Mahtaa olla Hertan äiti nyt kauhuissaan ja luulla, että kaikilla menee huonosti poikakaverien kanssa.

    Söpö kuppi! Toivottavasti kokoelma karttuu pian.

    VastaaPoista
  2. Mitas remonttia teilla taas tehdaan?

    Herkun nakoisia noi suklaapalat, tekis mieli kylla nyt. No, ihan kohta kotona!

    VastaaPoista
  3. aina on hyvä olla pikkuprojekteja käynnissä niin pysyy virkeänä. tuuhan jo kylään pian, lupaan leipoa!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, että nämä maistui! Tosta perustaikinasta saa kätevästi tehtyä kaikkea muutakin, kuten muffineja tai täytekakkua :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä ohje, kun makiaa alkaa tekemään mieli.

    Tuosta kupista piti tulla kommentoimaan, että on IHANA. Mä olen kans hurahtanut noihin vanhoihin kupposiin ja tasseihin.. ja se on just hyvä, että kaikki ois vähän eriparia. Kokoelmaa on kiva keräillä pikkuhiljaa, ajan kanssa ja tehdä löytöjä = löytämisen iloa :)

    VastaaPoista