sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Joulukalenterin luukku 6


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Olen menossa ensin pikkujouluihin ja sitten tuijottamaan linnanjuhlia ystävien luo, joten sain tuplahyvän syyn kokeilla tätä portviinikakun ohjetta, jonka reseptin otin talteen jo viime kesänä. Tai no, kakusta tuli muffinsseja koska ajattelin että niitä on helpompi kekkereissä syödä kun ihmisiä on paljon.

Muffinsseista tuli hyviä, mutta veikkaanpa että kakusta tulisi vielä paljon parempaa - ensi kerralla sitä siis. Mutta suklaaklöntit ja portviini maistuvat taikinassa tosi hyviltä ja ehkäpä lorauttaisin portviiniä taikinaan jopa hieman enemmän.. aineet ovat taikinassa tosi tuhdit kyllä jo nyt. Huhhuh, ei voi tulla kuin hyvää!

PORTVIINIKAKKU
4 munaa
3 dl fariinisokeria
250 g voita tai margariinia
1,5 dl saksanpähkinöitä
1,5 dl portviiniä
1,5 dl hienonnettua tummaa suklaata
4,25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

1. Säädä uuni 175 asteeseen. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki ainekset kuohkeaksi. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn n, 2 litran vuokaan.

2. Paista kakkua unissa 35 - 40 minuuttia. Anna jäähtyä ennenkuin kumoat kakun.

3. Tarjoa kakku kermavaahdon ja punaisten marjojen kera. Koristele mintunlehdillä.

Lähde: Maalaisunelma-lehti 5/2009.

5 kommenttia:

  1. Oi, oi, oi! Ei voi tulla kuin hyvää noilla aineksilla.

    Haluaisin tutustua myös tuohon Maalaisunelma-lehteen, se kuulostaa mun jutulta! Mikäs se on lehtiään?

    VastaaPoista
  2. Ja oi sentään, minkä värisiä muffinssit ovat!

    Mutta kuka/mikä on toi nainen muffinssien kyljessä?

    Mua on vähän naurattanut lehtihyllyllä tuo Maalaisunelma (ja noin 10 muuta sen suuntaista lehteä), mutta ehkä se näin joulun kynnyksellä vois olla ihan hyvää luettavaa.

    VastaaPoista
  3. en oikein millään osaa kuvitella miltä portviini maistuu kaakussa. ei varmastikkaan yhtään pahalta, täytyy joskus johonki taikinaan lorauttaa!

    VastaaPoista
  4. Uuu, kuulostaa ihanilta! Nää sun viinajälkkärit on huippuja :) Lämmöllä muistelen sitä yhtä suklaamoussea, en muista mitä viinaa siihen oli vähän lorahtanut mutta aijai, se oli gutaa!

    VastaaPoista
  5. Hep,
    Handepandelle eka vastaus:
    Maalaisunelma-lehti on käsittääkseni ruotsalainen lehti joka on käännetty suomeksi. Lehti keikkuu välillä siinä rajoilla että onko se vähän liiankin maalaisromantiikka-hakuinen, mutta kyllä siitä hyvääkin löytyy.

    Sitten Hertta:
    Nainen muffinssien takana on vain hieno kortti jonka löysin Korjaamo-shopista, aattelin että se sopi hyvin itsenäisyyspäivän juhla-tunnelmaan. Löysin samasta shopista muitakin mainioita kortteja, suosittelen!

    ..ja lopuksi Jytis:
    Heh, sama mousse tuli mullekin mieleen. Siinähän oli konjakkia niin että vettä puski silmistä! Tähän samaan efektiin täytyy pyrkiä seuraavaa portviinikakkua tehdessä..!

    VastaaPoista