tiistai 13. heinäkuuta 2010

Puola on kasvissyöjän paratiisi!


Uskokaa tai älkää mutta näin se on! On ilmeisesti ajat muuttuneet aika lailla viime vuosina nimittäin kaikki Puolassa matkanneet ovat sanoneet että jep, lihamaa, ja voi olla vaikeaa saada kasvisruokaa. Vaan eipä ole enää!

Puolasta löytyy kasvisruokakavintoloita sekä jopa kasvisruokaravintolaketju, tällaisiin en ole muissa maissa edes törmännyt. Ketjun nimi on Green Way ja he tarjoavat perinteisiä puolalaisia ruokia kasvisversioina, kuten gulassia tai stroganoffia, lista on pitkä ja monipuolinen ja ravintoloita löytyy pitkin Puolaa. Suosittuja olivat, enkä ihmettele. Alla olevat pötköt ovat kaalilla ja sienillä täytettjä lättyjä, ihanan salaatin, linssimuhennoksen ja kylmän tillikastikkeen kanssa. Taivaallista.


Ja niin, pahoittelut kuvien laadusta. Reissu matkattiin laivalla, junalla ja bussilla, rinkka selässä joten järkkärin jätin suosiolla kotiin, kuvat puhelimesta. Krakova osoittautui aivan upeaksi kaupungiksi. Asustimme juutalaisessa korttelissa jota lämpimästi suosittelen, kivoja ruokapaikkoja, toreja, kuppiloita ja kahviloita. Tämän nimi oli Singer, terassin pöydät olivat siis vanhoja ompelukonepöytiä.


Samoilta kulmilta löytyi myös useita juutalaisia ravintoloita. Sielläkin ruokalistasta löytyi oma osio kasvissyöjille, tässä kaalikääryleitä ohra-sienitäytteellä, kermaisessa sienikastikkeessa. Mmmm.


Yksi puolalainen klassikko on pierogit. Eli raviolit. Klassinen annos olisi sellainen jossa lihaa sisällä ja sitä dippaillaan ihraan! Yuuuuh. Pinaattitäytteiset pierogit sen sijaan maistuivat, yrttivoin ryydittämänä.


Pikkunälkään ehdottoman suositeltavia ovat vehnärinkelit, joita monella eri maulla ja koolla. Suosituimpia olivat unikonsiemenillä päällystetyt ja muutenkin unikonsiemeniä käytettiin runsaasti, myös kakuissa.


Krakovan jälkeen oli taas aika hypätä junaan ja suunnata maan halki kohti Gdyniaa. Jopa junan ravintolasta sai kasvisruokaa, täytettyjä tortilloja, keittoja tai salaattia. Ja niitä nauttiessa sai hyvän käsityksen siitä kuinka paljon Puolassa on peltoa.


Gdyniassa tie vei Heineken Open'er festareille. Valtava tapahtuma, 60-80 000 ihmistä päivässä. Olihan se aikamoista kun sellainen lauma hoilottaa ja tanssaa Pearl Jamin tai Empire Of The Sunin tahtiin. Festarit olivat siis Heinekenin alla mikä tarkoitti sitä että että alueelta ei löytynyt yhtään mitään muuta alkoholipitoista juomaa kuin Heinekenia. Pieni yliannostus siitä. Ruokapuolelle valikoimaa puolestaan löytyi sitten sitäkin enemmän.


Ja siis meinasi silmät tippua kun bongasin alueelta vegaanisen ruokapaikan. Joka osoittautui vieläpä aivan mahtavaksi!! Löytyi hodareita, burgereita, kunnon ruokia sekä jälkkäreitä. Alla kasvistäytteisiä tofupihvejä kaalisalaatin kanssa sekä soijanakkeja täysjyväriisin, linssimuhennoksen sekä salaatin kera.


Salaatissa oli ituja ja paahdettuja siemeniä, eipä ole tullut vastaan festareilla ennen moista. Tässä friteerattuja kukkakaaleja samoin höystein.


Ja jälkkäriksi persikka-suklaa tofujuustokakkua sekä muhevaa omenapiirakkaa..


Kyllä näillä eväillä jaksoi tarpoa festaripeltoa!


Summa summarum. Puola on ihana, kaunis ja herkullinen maa. Ja ennenkaikkea se on käsittämättömän halpa. Niin matkustaminen, vaatteet kuin ruokakin. Olut maksoi ravintolassa maksimissaan 1 euron, koko ateria juomineen 5-10 euroa. Menkää, kokekaa ja syökää!

10 kommenttia:

  1. Näyttääpäs oikeasti hyvältä. Vähän aika sitten Varsovassa käydessä olin huomaavinani jotain samaa, mutta kuvittelin sen johtuvan vaan pääkaupungista ja paikallisesta opastajasta. Muutenkin tuntui kyllä enemmän saksalaiselta kuin slaavilaiselta paikalta.

    VastaaPoista
  2. ou nou, mahtavaa! ei tosin ehkä olis pitänyt tulla lukemaan tätä postausta just ennen lounastuntia, epäilen että tarjonta tulee olemaan aikamoinen pettymys puolan herkkuihin verrattuna...

    VastaaPoista
  3. Tuota otsikkoa olisi vaikea uskoa, mutta kuvat puhuivat puolestaan. Mullakin on siis juurikin ollut vastaava mielikuva Puolasta.

    Täytyypä mennä kokeilemaan joskus. Vaikka kahden vuoden päästä, kun siellä pelataan eräätkin EM-kisat...

    VastaaPoista
  4. Ei voi olla totta millaisen määrän hyvää kasvisruokaa löysit! Mahtava juttu. Eihän tuollaisia saa Suomestakaan :D

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen ihan yllättynyt tuosta kasvisvalikoimasta.Krakovaan onkin aina tehnyt mieli matkustella.

    VastaaPoista
  6. Oi joi, kuulostaa mahtavalta! Upeaa, että sentään jostakin löytyy kunnon tarjonta kasvis- ja vegaaniruokia ja vieläpä festareiltakin!

    Tuo Singer-kahvila on aika hauska!

    VastaaPoista
  7. Joo aivan yhtä ällikällä olin lyöty kuin tekin. Olin oikeasti varautunut siihen että melkein kaksi viikkoa syön fetasalaattia tai närpin hapankaalia makkaran vierestä tai mussutan valkoista leipää. Mutta tosiaan, tarjonta oli parempaa kuin Suomessa!

    Erityisesti Krakova oli kyllä huippu, siellä kasvisruokatarjonta ja oli kaikista laajin, pelkkiä kasvisruokaravintoloita bongasin kolme ja muistakin löytyi. Esim kruusialaista kannattaa testaa siellä.

    Suosittelen todella!

    VastaaPoista
  8. no empä olisi Puolasta uskonut :O! hyvä että sivistät meitä vääräuskoisia :).

    ompelukonepöydät on tosi hienot!
    eikä kuvissa ole mitään vikaa.

    VastaaPoista
  9. Kolme kuukautta Krakovassa pari vuotta sitten asuneena en kyllä ihan allekirjoittaisi tuota paratiisi määritelmää. Tarjonta on toki 90-luvun lopusta parantunut huimasti, mutta kyllä ne pari kasvisruokaravintolaa ja joka paikassa tarjolla oleva pierogi ruskie alkaa pidemmän päälle kyllästyttää. Onneksi toreilla oli ihanasti tuoreita kasviksia tarjolla ja kaupoista löytyi runsas valikoima papuja. Aika monessa ravintolassa ei oikeaa kasvisvaihtoehtoa ollut lainkaan, kun esim. pierogit ja borssi (tai barszcz puolalaisittain) on keitetty/tehty lihaliemeen, vaikka niissä ei muuten lihaa olisikaan.

    VastaaPoista
  10. Annimaria, joo mä uskon että mielikuva on erilainen jos on asunut kyseisessä kaupungissa mutta turistille se ainakin tuntui paratiisilta :) Ennenkaikkea siksi että olin tosiaan varautunut siihen että kasvisruoan löytäminen on tosi tosi hankalaa.

    Torit olivat ihania ja niillä nähdyt tomaatit aivan hillittömän kokoisia!

    VastaaPoista