lauantai 19. helmikuuta 2011

Parempi päärynäpiirakka

Halusin leipoa viikonloppuvieraille vähän herkkuja. Viime aikoina olen yrittänyt leivonnassa vaihtaa raaka-aineet hieman terveellisempiin versioihin: sokeri intiaanisokeriksi, vehnäjauhot täysjyväspelttiin ja margariini kasvisöljyyn. Eihän siitä nyt mitään terveysruokaa silti tule, mutta kuitenkin vähän parempi vaihtoehto! Näistä lähtökohdista syntyi myös tämä mukavan mehevä päärynäpiirakka.


Piirakka on väriltään aika tumma jauho- ja sokerivalinnasta johtuen. Intiaanisokeri ei myöskään ole yhtä makeaa kuin valkaistu, joten makean ähky ei tule yhtä nopeasti. Kookoskermaturaus kruunaisi vielä kokonaisuuden!

Päärynäpiirakka

Taikina:
4 dl täysjyväspelttijauhoja
2 dl intiaanisokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl vaniljaa
2 dl kookosmaitoa
1 dl öljyä
1 dl maustamatonta soijajukurttia

Päälle:
3 päärynää
intiaanisokeria

Kuori päärynät ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja öljy, kookosmaito ja soijajukurtti keskenään. Lisää nesteet jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina jauhotettuun uunivuokaan ja asettele päärynäviipaleet taikinan päälle. Ripottele päärynäviipaleille vielä intiaanisokeria. Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes päärynät tuntuvat pehmeiltä. Peitä piirakka loppuvaiheessa leivinpaperilla jos se näyttää tummuvan liikaa.

Tarjoile vaikkapa kookoskerman kera.

10 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Itse lupasin tällä viikolla itselleni, että nää vehnäjauho- ja sokeripussit on meillä viimeiset, sitten aletaan leipomaan kanssa paremmilla aineksilla :) Tästä reseptistä voisi olla hyvä aloittaa, kiitos :P

    VastaaPoista
  2. kte, hyvä päätös! intiaanisokeri on kivan makuista, ja leivonnaisista tulee ihan erilaisia kuin valkaistulla sokerilla. ei niin makeita, mutta sitäkin maukkaampia.

    VastaaPoista
  3. Voih, JUST nyt mun tekisi mieli JUST jotain tuollaista herkkua..

    VastaaPoista
  4. Eki, mun tekis aika usein mieli niitä sun kerran tarjoilemia punaviinipäärynöitä. Voisit vaikka blogata ne joskus!

    VastaaPoista
  5. No vitsit juu, oon itekin niitä kaipaillut, mutta kun olen kadottanut reseptin, hööh!

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa kyllä niiin hyvältä. Miten mä olin unohtanu päärynöiden olemassaolon ihan kokonaan.

    VastaaPoista
  7. no nyt en kyllä tiedä. miten voi unohtaa päärynöiden olomassaolon? voin ottaa kontolleni muistuttaa sua niistä aina vaikka puolivuosittain.

    VastaaPoista
  8. Tein tätä (tosin pahamaineisista valkoisista jauhoista ja sokurista, tunnustan!) ja olipa hyvää! Soijajugurttia ei just ollut, mutta turkkilainenkin jugurtti sopi siihen hyvin. Nam nam!

    VastaaPoista
  9. hertta, jee, hyvä juttu että maistui. päärynät on mun mielestä ihania leivonnaisissa, pitäisi käyttää useammin!

    VastaaPoista
  10. Nami nami, näyttää ja kuulostaa niin hyvältä! Pitäisi päästä heti leipomaan... :D

    VastaaPoista