perjantai 21. lokakuuta 2011

Lähi-itä lautasella


Tästä se kaikki alkoi. Ystävä tuli Betlehemistä visiitille Suomeen ja toi lahjaksi baklavaherkkuja. Noin pari kiloa. Oli pakko pyytää apusyöjiä ja tottakai piti tehdä myös pääruokia jotta pääsee syömään jälkkäreitä. Muahahaa.


Tahnapuolella tarjolla oli saavillinen hummusta, tsatsikia, munakoisotahnaa sekä aina niin hyvää porkkana-oliivitahnaa. Lisäksi pöytään kannettiin marinoitua fetaa, oliiveja, kuskus-salaattia sekä itse tehtyjä pitaleipiä, jotka näyttivät hämäävän paljon kaupasta ostetuilta. Ohje täältä.



Falafelit meinasivat kärvähtää. Mutta syy siihen miksi toivon että jaksoitte lukea tänne asti, on alla olevat Vihreän Langan ohjeella tehdyt perunat. Ihan tajuttoman hyviä! Ei peruna voi olla näin hyvää? Oli se.


Batata harra eli tuliset perunat

1 kg perunoita
1 rkl + 2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
3 valkosipulinkynttä
0,5–1 tl cayennepippuria
1/4 tl mustapippuria
1 ruukku korianteria silputtuna
(suolaa)

Kuori perunat tai pese ne harjalla. Leikkaa ne sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Kääntele perunoiden joukkoon 1 rkl öljyä ja suola. Kumoa perunat pellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 250-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, eli kunnes perunat ovat saaneet väriä.

Sekoita kupissa loput öljystä, puristetut valkosipulinkynnet ja pippurit. Pirskota valkosipuliseos perunoiden joukkoon ja lisää silputtu korianteri. Kääntele. Kypsennä perunoita uunissa vielä muutama minuutti, eli kunnes tunnet valkosipulin tuoksuvan. Tarkista maku ja lisää halutessasi ripaus suolaa. Nautitaan lämpiminä.


Sahtain!

5 kommenttia:

  1. Järkyttävän herkullisen näköistä! Mulla tuli oikeesti vesi kielelle!! =o)

    VastaaPoista
  2. Komppaan edellistä puhujaa! Miksi mulle ei kukaan tuo baklavaherkkuja?!

    VastaaPoista
  3. Ennen olin hulluna baklawaan,mutta nykyään ne ovat minulle aivan liian makeaa.Mutta nätti tuo vadillinen:)

    VastaaPoista
  4. siis ei tuommosia kekkereitä saa järjestää ilman, että mua kutsutaan mukaan! vääryys!

    VastaaPoista
  5. Yaelian, joo kauniita sokeripommeja :) Ellu ja Heta, tänne vaan, niitä piisaa vielä..

    VastaaPoista