keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Mitä kaikkea salaattiin voikaan laittaa?



 vuohenjuusto-viikunasalaatti


Isä soitti. Hänellä oli ongelma. Tekisi mieli tehdä salaatteja, mutta ei oikein tiedä miten niihin saisi vaihtelua ja mitä kaikkea niihin voisi laittaa. Isäni ei taida olla ainoa joka on painii tämän ongelman kanssa, joten päätin tehdä tästä ihan oman postauksen. Ihan jo siksi että pääasiallisena kasvissyöjänä olen niin usein törmännyt siihen, että ainoa kasvisvaihtoehto on fetasalaatti, ja se on tylsin salaatti jonka tiedän.

itusalaatti


Mutta asiaan. Sääntö numero yksi. Älä käytä salaatissa kurkkua ja tomaattia, yhdessä. Kaksi vetistä ja pliisua elementtiä yhdessä ovat, noh, pliisuja. Molemmat ovat siis mainioita raaka-aineita salaatteihin, mutta erikseen pääsevät paremmin oikeuksiinsa. 

Kurkun TAI tomaatin kaveriksi sopii mainiosti esimerkiksi:
- erilaiset vihersalaatit
- oliivit
- rucola
- kesäkurpitsa
- aurinkokuivatut tomaatit
- herkkusienet  
- tuore pinaatti
- marinoitu tofu tai soijasuikaleet
- marinoitu punasipuli
- juustot
- paahdetut kasvikset ja vihannekset
- keitetty kananmuna & katkaravut
- kala
- erilaiset pavut 
- pähkinät ja siemenet
- tuoreet yrtit

paahdettuja tomaatteja salaatissa

Paahda! Paahdetut kasvikset ja vihannekset (jopa pavut) toimivat salaateissa älyttömän hyvin! Pilko, pyörittele oliiviöljyssä ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paahda 200-asteisessa uunissa 15-30 min, kypsymisaika riippuu sitä mitä on uuniin heittänyt, maistamalla selviää. Myös pikapaisto paistinpannulla toimii kasvisten kanssa.

Paahdettuna salaattiin sopii ainakin:
- tomaatit
- munakoiso
- punajuuret
- porkkana
- lanttu
- kesäkurpitsa 
- kurpitsa
- kikherneet
- bataatti
- pähkinät ja siemenet (paahda kuivalla pannulla tai käytä valmiiksi paahdettuja)

leipäjuusto-savucashewsalaatti


Käytä myös hedelmiä. Erilaiset melonit, päärynä ja omena sopivat täydellisesti salaatteihin, joissa on juustoa. Juustoista itse tykkään käyttää paistettua halloumia, vuohenjuustoa, oikeaa fetaa, goudaa ja parmesania.

meloni-fetasalaatti


Marinoi! Marinoitu punasipuli on taivaan lahja salaatille kuin salaatille. Ja turha pelätä raakaa sipulia, marinadi vie kaiken kitkeryyden mennessään. Yksinkertaisimmillaan marinadi syntyy lorauksesta oliiviöljyä, lorauksesta balsamicoa, hyppysellisistä suolaa ja sokeria sekä mustapippuria. Marinoida kannattaa:

- punasipulia
- paahdettua munakoisoa
- kesäkurpitsaa
- papuja
- herkkusieniä
- tofua
- juustoja
- oliiveja


marinoitujen punasipulien salaatti


Salaatissa ei ole aina pakko olla vihreää salaattia. Itse tosin kuulun siihen koulukuntaan, joka niistä tykkää. Hyvä pohja on jäävuorisalaatti, koska se säilyttää koostumuksensa hyvin. Myös kaalia kannattaa hyödyntää salaattien pohjana. Kaupan valmiit salaattisekoitukset ovat oiva apu kiireiselle.

kesäkurpitsa-pinjansiemensalaatti grillissä


Kastike kruunaa salaatin, sanovat. Olen laiska ja harvemmin jaksa tehdä kummempia kastikkeita. Oliiviöljyä ja balsamico ovat mainio parivaljakko. Makeaa chilikastiketta kannattaa testata myös, yllättävän hyvä! Jugurtti- ja kermaviilipohjaiset kastikkeet piristävät kivasti. Jos on varaa hieman satsata, niin kurpitsansiemenöljy on ihana lisä salaatille. Pesto myös.

pesto-kukkakaalisalaatti


Niin ja erilaiset krutongit piristävät kummasti. Ota vaaleaa tai tummaa leipää, revi palasiksi. Lorauta pannulle öljyä ja paahda leipäpaloja kunnes ovat saaneet nätin värin. Mausta suolalla. Tarjoa salaatin seurana.

Ja ihan sekin jo piristää ettei salaatti aina näytä samalta.



Isä, toivottavasti tästä oli jotain apua! Ja kertokaa muutkin ihmeessä parhaat salaattivinkkinne!
Tässä vielä linkkejä omiin suosikkeihini:







33 kommenttia:

  1. Tämäpä olikin hyvä yhteenveto! Täytyy heti pääsiäisenä kokeilla jotain muuta kuin sitä ainaista fetasalaattia (josta kyllä tykkään tosi paljon).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se fetasalaattikin voi olla hyvää :) mutta vaihtelu virkistää!

      Poista
  2. Olipa erikoinen, hyödyllinen ja värikylläinen postaus. Hienosti tiviistetty salaatin monet muodot ja mahdollisuudet :> Lyhyesti voisi sanoa, että salaattiin voi laittaa ihan mitä tahansa, mistä itse tykkää. Tosin on aineksia, jotka eivät vaan yksinkertaisesti natsaa keskenään ja pilaavat koko tuotoksen.

    Muistan hyvin, kun pienenä halusin yllättää äidin (joka on muuten ravintolakokki ;)) itsetehdyllä herkkusalaatilla ja sinnehän upposi sekaisin aivan kaikki: porkkanaraastetta, kurkkua, tomaattia, salaatinlehtiä, omenaa, melonia, fetajuustoa, rypsiöljyä lorays ja kaiken päälle basilika- ja pizzamaustetta (nehän ovat vihreitä ;)). Äiti kiitteli, mutten koskaan nähnyt hänen pistelevän salaattia poskeensa. Hmm. Minne lienee kadonnut xD

    Meillä on kotona vihannes-hedelmä-kuivuri, jossa olemme itse kuivanneet tomaattia, sipulia, porkkanaa, perunaa ja monia eri hedelmiä. On muuten valtavan erilainen maku kun vertaa kaupan aurinkokuivattuja tomaatteja ja itse kuivattuja! Niitä heittelen yleensä salaattiin kuin salaattiin makua täydentämään. Takapihamme nokkosista tehty nokkosjauhe ja sienimurska ovat nekin poikaa salaattien päällä, samoin kuvaamasi paahdetut siemenet ja juustorouhe. Yleensä käytän kastikkeena joko oliiviöljyä tai seuraavanlaista kastiketta: turkkilaista jogurttia, etikkaa, ruohosipulia, basilikamaustetta, yrttejä oman maun mukaan. (Kaikki sekaisin ja voila!) Minulla täytyy aina olla kastike, muuten tuntuu liian kuivalta. Onko sinulla hyviä kastikeohjeita jaettavaksi? :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Hehee, mahtavalta kuulostaa tuo herkkusalaatti :) Ai vitsi jo uskon että itse kuivatut tomaatit ovat aika erilainen makuelämys, ah. Ehkäpä itsekkin vielä joskus saan kuivurin hankittua.

      Kastikepuolella olen tosiaan aika laiska, oliiviöljy ja balsamico ovat aina pöydässä ja juurikin tuollaiset jugurtista tai kermaviilistä tehdyt ovat tosi hyviä. Ja sitten maustetut öljyt, pähkinäöljyt ja sellaiset, ovat vaan aika kalliita. Tänään söin ravintolassa jossa oli salaatinkastikkeena joku öljypohjainen ja siinä maistui appelsiinin mehu, sitä pitää testata joskus kotioloissa, oli hyvää!

      Poista
  3. Kiitos! Näyttävät kaikki ihanilta. Meillä salaatin syömisinto on suoraan verrannollinen valon määrään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valon määrä homma pitää niin paikkansa! Aivan sama juttu täällä!

      Poista
    2. Hei, saanhan linkittää tämän blogiini?

      Poista
  4. Suuri kiitos postauksesta, joka oli vastaus kysymykseen, jota olen pyöritellyt pitkään. Kuvat saivat veden kihoamaan kielelle ja nyt olis pakko saada salaattia. Marian tavoin tämäkin kuivakurkku kaipailee kastikeohjeita. Tällä hetkellä turvaudun öljy-sitruuna-pippuri-seokseen, turkkilaiseen jugurttiin tai balsamico-kastikkeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Mutta tosiaan oikein kummempia kastikeohjeita ei ole vinkata, pitääpä oikein ottaa tämä työn alle, lupaan palata asiaan!

      Poista
  5. Briljantti postaus, kiitos älyttömästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä kestä, nyt vaan salaatilla kreiseilemään!

      Poista
  6. kiitokset tästä postauksesta. Tuli taas paljon uusia ideoita salaattien monipuolistamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Välillä sitä vaan huomaa kokkailevansa aina samanlaisia juttuja, eikä varsinkaan työpäivän jälkeen paljoa mielikuvitus lennä kaupassa. Oli itseasiassa ihan hyvä muistuts itsellekkin selata mitäs kaikkea sitä onkaan tullut salaattiin laitettua :)

      Poista
  7. Ihan loistava postaus! Ja kauniit kuvat, nam! (:

    Parhaita viime aikoina saatuja salaatti-ideoitani on yrttiöljyssä pikaisesti marinoidut (kirsikka)tomaatit:
    Basilika ja timjami (tai mitä yrttejä nyt sattuu olemaan) soosiksi oliiviöljyn kanssa sauvasekoittimella. Mausteeksi vähän sitruunamehua, suolaa ja pippuria ja tähän puolitetut kirsikkatomaatit killumaan. Maustumisen ajan ehtii tehdä muun ruoan tai jotain muuta yleispätevää ja pilkkoa loput salaattiainekset. Rucola-pinaattipohjalle nämä yrttiöljytomaatit, pilkottua avokadoa ja kurkkua (uhkaan nyt Jytiksen lakeja), kalamata-oliiveja ja paahdettuja pinjan-/kurpitsansiemeniä - maistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kyllä mäkin myönnän että tomaatti ja kurkku ovat täälläkin päätyneet samaan salaattin mutta pääasia että salaatista löytyy muutakin! Tosi hyvältä kuulostaa nuo yrttitomaatit, kiitos testaan! Paahdetut siemenet pelastaa muuten aina, vähän tylsemmänkin salaatin, nam.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä! Ihan mahtavaa, viime aikoina on tullu tehtyä paljon salaatteja, mutta nimenomaan aika pliisuja... vähän on ollu hakusessa mitä mielenkiintosta niihin laittas, joten tää postaus on niinku just eikä melkeen :)

    VastaaPoista
  10. Kiitoskiitos! Sylkirauhaset alkoivat heti toimimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Ja niin usein kuulee vieläkin sitä että salaatit on kanin ruokaa, pah, kyllä niistäkin saa kuolattavan hyviä!

      Poista
  11. Kiitokset tästä! Selleri-leipäjuusto-cashew lähtee huomenna kokeiluun. Oisko ohjetta vielä tuohon pesto-kukkakaali-salaattiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, toivottavasti maistui! Juu pesto-kukkakaali-mozzarellasalaatti löytyy täältä:

      http://herkkujakoukku.blogspot.com/2010/10/pesto-kukkakaali-mozzarellasalaatti.html

      Poista
  12. Tosi tosi kiva postaus! Kyllähän sen siis jotenkin ymmärtää että salaatteja voi tehdä vaikka minkälaisilla comboilla, mutta on ihan eri nähdä ja kuulla ne vaihtoehdot :) kiitokset vinkeistä! Tosi upeita kuvia kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli itseasiassa itsellenikin aika hyvä muistutus että mitäs kaikkea on tullut tehtyä :) Näin salaattisesongin alla. Pitää varmaan syksyllä tehdä vastaava keitoista, joka on kyllä toinen loputon varioimisen kohde.

      Poista
  13. Jes, mahtava postaus! Juuri tällaista kaipailee kun pää lyö tyhjää, sivu meni kirjanmerkkeihin :)

    VastaaPoista
  14. Kuten serkkuni muutaman vuoden ikäisenä olisi tähän Katto Kassista mukaillen sanonut: kiitos ja ylistys!

    VastaaPoista
  15. Aivan mahtava salaattivinkkikimara! Tuli kauhea nälkä ja vesi kielelle, eikun salaatteja tekemään, nam ja kiitos!

    VastaaPoista
  16. Ihan vastikään löysin teidän blogin, tykkään! Juuri tällaisia vinkkejä kaipaa kun pää lyö tyhjää. Oma suosikkini salaatin päälle on kuitenkin uunissa paahdetut punajuuret, vuohenjuusto ja kotitekoinen paholaisenhillo, nam!

    VastaaPoista
  17. Kiitokset tästä postauksesta! Juuri tämänkaltaista informaatiota kaipasinkin, kun olen siirtynyt hyvin salaatti painotteiseen ruokavalioon ja nyt alkaa tuntua siltä, että pieni vaihtelu salaateissa olisi paikallaan! :) Sain tästä paljon hyviä vinkkejä, joita aion soveltaa jatkossa, kiitos!

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus, hyvä yhteenveto. Meillä syödään paljon salaatteja, kaikenlaisia. Nam! :)

    VastaaPoista