sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kvinoasuklaa

Ostin viime talvena ainekset kvinoasuklaaseen. Valmistin sitä eilen, täpärästi ennen kuin ainekset menivät vanhaksi. Ja onneksi valmistin! Todella koukuttavaa.

Idean kvinoasuklaaseen sain maistaessani joskus tätä patukkaista. Miksi en tekisi itse raakasuklaata ja iskisi sinne joukkoon kvinoamuroja? Epäilin tosin että homma ei varmaankaan toimi, vaan kvinoamuroista tulee ihan lötköjä kun ne upottaa suklaamassaan. Mutta mitä vielä, tuli ihan täydellistä! Jos tykkää riisisuklaasta, niin tykännee tästäkin.


Ainesosia en mitannut, mutta raakasuklaan teossa voi nyt muutenkin edetä näppituntumalla. (Mikäli haluaa tarkempia reseptejä suklaan tekoon, voi niitä etsiskellä vaikkapa täältä.) Tässä siis ainesosaset, jotka löytyivät meitsin suklaasta tällä erää.

Kvinoasuklaa

kaakaovoita
kookosöljyä
carob-jauhetta
agavesiirappia
kanelia
vaniljaa
kvinoamuroja

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Lisää muut ainekset kvinoaa lukuunottamatta ja sekoita tasaiseksi. Kaada sekaan kvinoamuroja sen verran, kuin suklaamassa pystyy sitomaan. Lusikoi suklaa astiaan (käytin silikonivuokaa) tai vaikka karkkimuotteihin. Pakasta puolisen tuntia. Pilko palasiksi ja tarjoile! Säilytä jääkaapissa.


8 kommenttia:

  1. Hauska ohje. Toimisikohan itse tehdyistä tattariraksuista, jos ei satu juuri olemaan quinoamuroja käsillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh, itse tehtyjä tattariraksuja? täytyykin plärätä sun blogia reseptin toivossa...

      Poista
  2. Ooo, riisisuklaan ystävä kiittää reseptistä!

    Ja tunnustaa että mulla on yhteen aasialaiseen ruokaan hankitut tahnat ja soosit odottaneet vuoden kaapissa ja eräpäivä häämöttää.. Jospa sekin sitten yllättää näin positiivisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, jään odottelemaan mielenkiinnolla aasialaista tahnasoosiruokaa!

      Poista
  3. Täälläkin muinainen riisisuklaan ystävä! Hyvältä näyttää!
    Nuo minun amaranttipopparitkin olivat tovin odotelleet kaapissa ennen käyttöön pääsyään. Nyt kun innostuin niin kuluvat varmaan vikkelästi. Joulu ja joulun suklaasesonki häämöttää lähitulevaisuudessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mää en ookkaan amaranttia popsautetussa muodossa maistanut, mutta pitää korjata asia. nää kvinoamurot on ainakin hyviä!

      Poista
  4. Oo, tahtoo maistaa! Olin muuten ihan unohtanut riisisuklaan olemassaolon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarkkana siellä, että ei pääse olennaiset suklaalaadut unohduksiin :)

      Poista